14/10/2016

Pieni pahvinen teatteri / Little Carboard Box Theatre






Teatteri askarreltiin viime viikonloppuna pesuainepakkauksesta. Ideoita tulee aina sitä mukaa lisää, kun homma edistyy. Tällä kertaa keksittiin leikata pohjaan reikä, jonka kautta hahmoja voi liikutella helpommin kuin niin, että teatterin tausta olisi avonainen. Taustalle voisi myös maalata maiseman tai minkä vain omaan teemaan sopivan kuvan. Niitä voisi olla myös monta vaihdettavaa erilaista vaihtoehtoa.

Laatikko päällystettiin ensin pakkauspaperilla (säästää maalikerroksia), sitten leikattiin aukko etupuolelle ja maalattiin ulkopuoli. Sienet, teatterikyltti ja puu leikattiin myös kierrätyspahvista ja maalattiin akryyliväreillä. Kangastilkusta leikattiin verho ja näyttämön taustaksi löytyi vielä väreihin sopiva paperinpala.

Viikon aikana teatteri ehti käydä jo lapsen päiväkodissa "show & tell" -esineenä. Opettajat olivat innoissaan ja lapset halusivat tehdä omia esityksiä pöllöllä ja kissalla.



/ / /



Last weekend we made this little theatre out of an empty detergent box. We didn't really have any precise plans when we started so we just kept winging it.

Our daughter took it to her preschool as a show & tell item and the teachers and children loved it.




2 comments:

muenzeeins said...

oh this looks really great!! wonderful what can just come out by trying without plan... have to see if I find time to build one with the kids as well, I think they'll love it :), lovely week-end! Cécile

Maija said...

Lovely weekend to you too, Cécile! Have fun with the theatre project, I hope you'll find the time! :)